Vetoomus: artikla 12 poistettava DSM-direktiivistä

Kirjallisuuden tekijöitä Euroopan eri maissa edustavat järjestöt ovat allekirjoittaneet yhdessä vetoomuksen Euroopan unionissa vireillä olevan Copyright in the Digital Single Market -direktiiviehdotuksen (tekijänoikeus digitaalisilla sisämarkkinoilla) artiklan 12 poistamiseksi. Artikla 12 koskee kustantajien korvausoikeutta, jonka nojalla kustantajat voisivat vaatia jatkossa osaa teoksen jälkikäytön korvauksista.

– Euroopan digitaalisten sisämarkkinoiden yhtenäistäminen on sinänsä kannatettava hanke, mutta sitä ei voida tehdä jo valmiiksi heikommassa asemassa olevan sopimusosapuolen eli tekijän kustannuksella. Euroopan unionin jäsenvaltioissa on myös käytössä hyvin erilaisia lainsäädäntöratkaisuja ja tekijänoikeuskorvausten jakoperusteita, jotka mahdollistavat kussakin maassa kirjallisuuden tekijöiden kohtuullisen toimeentulon ja kansallisen kulttuurin kehittymisen. Toimivien rakenteiden romuttaminen etenkin pienillä kielialueilla olisi kohtalokasta, Sanaston toiminnanjohtaja Anne Salomaa kommentoi.

Pohjoismainen vetoomus kasvoi Euroopan laajuiseksi

Pohjoismaisena yhteistyönä alkunsa saaneen kirjallisuuden tekijöiden vetoomuksen artiklan 12 poistamiseksi ovat allekirjoittaneet kirjallisuuden tekijöitä edustavat järjestöt jo yhdeksästä maasta, mukaan lukien Suomi, Ruotsi, Norja, Viro, Islanti, Latvia, Tšekki, Malta sekä Färsaaret.

– Seuraamme kiinnostuneina, kuinka monen Euroopan maan kirjallisuusjärjestöt liittyvät vetoomukseen tulevien viikkojen aikana, kun tieto vetoomuksesta leviää, Salomaa kertoo.

Suomesta vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Sanaston lisäksi Finlands Svenska Författareförening, Grafia ry, Kuvittajat ry, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, Suomen Kirjailijaliitto ja Suomen tietokirjailijat ry.