Ellun Kanojen 10-vuotistunnus. Suunnittelu: Klaus Haapaniemi.
Ellun Kanojen 10-vuotistunnus. Suunnittelu: Klaus Haapaniemi.

Klaus Haapaniemi suunnitteli Ellun Kanojen 10-vuotistunnuksen

Suomalainen huippumuotoilija ja taiteilija Klaus Haapaniemi on suunnitellut viestintätoimisto Ellun Kanojen 10-vuotistunnuksen.

– Olemme otettuja siitä, että saimme Klaus Haapaniemen suunnittelemaan meille 10-vuotistunnuksen, Ellun Kanojen hallituksen puheenjohtaja Kirsi Piha toteaa.

– Ei kai tätä nyt sen kummemmin edes tarvitse perustella kuin että jaamme Klaus Haapaniemen kanssa lintufetissin ja muutenkin ihailemme Haapaniemen rohkeaa ja omanlaista tyyliä. Halusimme visualisoida tunnuksella konkreettisesti myös sitä muutosmatkaa, jonka olemme itse tehneet. Odotimme jännittyneenä tunnusta ja tämä anarkistisen oloinen kana kyllä kuvastaa meitä tosi hyvin, Piha jatkaa.

– Inspiraatio tunnukselle syttyi positiivisesta ja dynaamisesta energiasta, joka syntyy Ellun Kanojen erottuvasta yrityskulttuurista, tunnuksen suunnitellut Klaus Haapaniemi kertoo.

Ellun Kanat Oy perustettiin vuonna 2008 ja täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Ellun Kanojen liikevaihto oli vuonna 2017 4,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,1 miljoonaa. Sen työntekijöitä on tänään yli 50 ja vuosittaisessa harjoittelijaohjelmassa on tänä vuonna 15 harkKanaa. Ellun Kanojen mukaan se on rytmihäiriön maailmassa halunnut haastaa mahdollisuusviestinnällä asiakkaitaan muutokseen ja ennakkoluuttomalla työntekijäjoukolla myös itseään, välillä höyheniäkin pöllyttäen.