Kari Kauppinen. Kuva: Elvi Köpman.
Kari Kauppinen. Kuva: Elvi Köpman.

Keskipisteenä Puumala

Mitä Puumala-lehti ei kerro Etelä-Savossa sijaitsevasta Puumalasta, ei sitä kerro mikään muukaan media. Lehti kertoo nimittäin Puumalasta kaiken olennaisen, ja aika paljon myös epäolennaista. Muille ei jää mitään.

Puumala-lehti on 63-vuotias. Sen levikki on noin 3200 kappaletta. Toimittajia on kaksi ja toimistotyöntekijöitä yksi. Lehti ilmestyy kerran viikossa torstaisin. Kustantaja on Puumala-seura ja lehti painetaan Pieksämäellä Lehtisepissä.

Tässä kohdassa täytyy perustietojen luettelointi pysäyttää.

Vai että kotiseutuyhdistys kustantajana. Sehän rupeaa olemaan kovin harvinaista. Yleensähän paikallislehtien kustantajat ovat nykyisin karanneet satojen kilometrien päähän lehden levikkialueesta, suurten lehtikonsernien pääkonttoreihin.

Asiaa täytyy kysyä lehden toimittajalta Kari Kauppiselta, josta tulee joskus vuodenvaihteen jälkeen uusi päätoimittaja, kun nykyinen Elvi Köpman jää eläkkeelle.

– Kai joskus on ollut hentoa keskustelua omistajanvaihdoksesta, mutta ei enää pitkään aikaan. Ei ole mitään syytä vaihtaa omistajaa, kun kaikki menee nykyisellään hyvin. Puumalahan on kaukana kaikista muista savolaisista paikallislehdistä, joten ne eivät ole meistä kovinkaan kiinnostuneita. Näin tämä pysyy nyt tiukasti puumalalaisten omissa käsissä.

Loivaa laskua käyrissä

Ennen Puumala-lehteen tuloaan 2,5 vuotta sitten Kauppinen oli vieraillut Puumalan kirkonkylässä tasan kerran.

Lieko tässä sitten syy siihen, että hän ei tunnu ollenkaan sepittävän omiaan kehuessaan lehden nykyisiä omistajajärjestelyjä ja suhdetta ilmoittajiin. Minkäänlaista painostusta eikä vaikutusyritystä ole kuulemma kummaltakaan suunnalta lehteen kohdistunut ainakaan sinä aikana, jolloin hän on sen palveluksessa ollut.

No, ei kaikki silti ole pelkkää auringonpaistettakaan.

Levikki on pienessä laskusuunnassa, ei jyrkässä, mutta kuitenkin. Samaa käyrää seuraavat ilmoitusmyynnin volyymit. Jälkimmäisestä trendistä Kauppinen vähän ihmettelee sitä, että päivittäistavarakauppiaat eivät ole juurikaan käyttäneet lehteä hyväkseen. Siis nämä nykyiset. Vielä vuoden päivät sitten tilanne oli aikalailla toinen, mutta silloin olivat kauppiaatkin toiset.

– Kuntailmoittelua meillä on, ja tapahtumista ilmoitellaan myös. Paikallinen K-kauppa näyttää sitä vastoin uskovan enemmän somen voimaan kuin meihin.

Hyvän mielen tuoja

Lehden 3 200 kappaleen levikistä yksi kolmannes menee Puumalaan ja kaksi kolmannesta muualle Suomeen.

– Kesäasukkaille, niille jotka ovat muualla opiskelemassa, ulkomaille muuttaneille ja niille, jotka ovat kuka mistäkin syystä pois. He tilaavat lehden joko itse vanhasta muistista ja rakkaudesta tai sitten heidän vanhempansa tai isovanhempansa tilaavat sen heille, Kauppinen arvelee.

Tulevalla päätoimittajalla on luonnollisesti jo nyt huolena levikin loiva liuku; joskushan pään voi pelätä tulevan vastaan. Ties kuinka kauan muualle muuttaneetkaan jaksavat vanhan kotiseutunsa asioista kiinnostua…

Totta kai jokaisella lehdellä on tätä nykyä kinkkiset oltavat, mutta ainakin sillä Kauppinen voi lohduttautua, että lehden peitto on erinomainen. Tuhat kappaletta lehteä menee kuntaan, jonka asukasluku on 2 200. Voi siis sanoa, että lehti menee lähes jokaiseen talouteen.

Mitä sitten tehdään niiden yli 2 000 tilaajan kanssa, jotka ovat jättäneet Puumalan taakseen?

– Ainakaan emme voi kirjoittaa enempää Puumalasta, sillä jo tällä hetkellä me kirjoitamme vain Puumalasta – tai ainakin siitä, miten jokin asia vaikuttaa Puumalaan. Ja tämä linja tulee jatkumaan, tietenkin. Mitä ei ole kenelläkään muulla, se on meillä. Mutta sen ohella täytyy keksiä jotain, joka houkuttelee nuoria ja innostaa niitä, jotka
eivät enää asu täällä.

Kauppinen on varma, että se kyllä löytyykin. Helppoa se ei ole, sillä jo tällä hetkellä lehteä odotetaan kovasti. Sen näkee siitä, että valituksia satelee heti runsaasti, jos lehti ei jostain syystä torstaina tulekaan.

– Mutta sen, mitä keksitään uutta, tulee edelleen olla sellaista, josta ihmisille tulisi oikein hyvä mieli.

Artikkeli on julkaistu Julkaisija-lehden numerossa 6/2017.

Teksti: Pertti Jokinen