FSP valitsi viestintäkumppanikseen kasvua tekevän Zerotenin

Teollisuuden pintakäsittelyalalla toimiva FSP haluaa viestiä entistä enemmän ja avoimemmin. Mainos- ja viestintätoimisto Zeroten Oy on valikoitunut kehittämään ja toteuttamaan FSP:n viestintää. Zerotenin toimesta on jo uudistettu yritysilmettä, ja nyt tavoitteena on tuoda uudenlaista viestinnän tekemistä ja sisältöä niin yritykselle kuin koko toimialalle.

FSP Finnish Steel Painting Oy on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista teollisen pintakäsittelyalan yrityksistä. Se työllistää noin 220 henkeä Suomessa, Virossa ja Puolassa.

Aiemmin FSP julkaisi sidosryhmälehteä, lähetti lehdistötiedotteita ja sillä oli verkkopalvelu. Viestintään ja markkinointiin haluttiin kuitenkin harkitumpi linja ja toimivaa sisältöä. Zeroten Oy uudisti FSP:n ilmeen sekä jalosti yrityksen markkinointiviestintää suunnitelmallisemmaksi ja monikanavaiseksi.

– Pintakäsittelyalalla ei perinteisesti ole totuttu erityisen aktiiviseen markkinointiin tai viestintään, eikä myöskään läpinäkyvään viestintään. Saimme meille mieluisan pähkinän siitä, miten muuttaa yrityksen ja mahdollisesti koko toimialan käytänteitä, kertoo lähtökohdista Pasi Miettinen, Zeroten Oy:n toimitusjohtaja.

– Yhdessä FSP:n kanssa laadimme heille viestintästrategian ja kattotason viestinnän vuosikellon. Sen mukaisesti viestintä laajentui monikanavaiseksi. Se kattaa nyt sidosryhmälehden ja tiedotteiden lisäksi esimerkiksi uutiskirjeitä, verkkoartikkeleita, sosiaalisen median suunnitelman ja asiakaskontaktointia helpottavia toimenpiteitä – ilman merkittäviä kustannusten nousuja. FSP:n bisnes on vain kääritty uudenlaiseen pakettiin ja siitä kerrotaan avoimesti ja aktiivisesti. Verkkoon olemme tuottaneet myös erilaista videosisältöä ja mm. Pintakäsittelyn ostajan oppaan. Se edustaa alalla rajoja rikkovaa läpinäkyvyyttä, jatkaa Miettinen.

Osana läpinäkyvyyttä ja aiempaa vuorovaikutuksellisempaa linjaa on luotu myös FSP:n kasvot -haastattelusarja. Sen ensimmäisessä osassa FSP:n toimitusjohtaja Pentti Virtanen kertoo alasta, yrityksestä ja itsestäänkin.

Lisää asiakaskontakteja

Aktiivinen viestintä on perusteltua myös perinteisesti tuotelähtöiseksi mielletyssä yritystoiminnassa.

– Zerotenin avulla FSP on saanut kasvaneen medianäkyvyyden lisäksi uusia asiakaskontakteja, eli konkreettisesti mitattavaa kaupallista etua. Uudenlainen tekeminen on vasta alkanut ja olemme saaneet siitä hyvää palautetta niin henkilöstöltä kuin eri sidosryhmiltä, FSP:n myynti- ja markkinointijohtaja Sanna Parkkonen summaa.