![]() |
IN ENGLISH | PALAUTE | SIVUKARTTA | |

25.05.2010
Yli 30 vuotta toiminut Savonlinnan Liikepainatus siirtyi joensuulaisen LaserMedia Oy:n omistukseen toukokuussa. Painatustöitä jatketaan Joensuusta käsin jo yli 20 vuotta toimineen perinteikkään perheyhtiön toimesta. Kaupan kohteena olivat Savonlinnan Liikepainatuksen liikevaihto, painoarkistot ja muun muassa nelivärinen Heidelbergin arkkipainokone. Liikepainatus oli pitkän linjan painoalan palvelija Savonlinnan seudulla.
Savonlinnan Liikepainatuksen perustaja, toimitusjohtaja Esko Hämäläinen on
siirtymässä hyvillä mielin eläkkeelle, koska painotöille ja liiketoimille löytyi uusi koti.
— Kun jatkajaa ei löytynyt omasta takaa, niin piti hakea sivusta. Tunnen
LaserMedia Oy:n toimintatavat jo pitkältä ajalta, ja tiedän heidän huolehtivan
pitkäaikaisista asiakkaistani vähintään yhtä hyvin kuin olisin itse tehnyt. Yhteistuumin hoidamme myös tämän siirtymävaiheen, ja toivon että asiakkaani löytävät hyvin myös heidän luokseen, Esko Hämäläinen summaa.
Kaikki koneet ja laitteet on siirretty Savonlinnasta Joensuuhun ja niiden toiminta uudessa paikassa on jo käynnistynyt. Perheyhtiö LaserMedia Oy:ssä tehdään töitä kahdessa yrittäjäpolvessa ja noin kymmenen työntekijän voimin. LaserMedia Oy:n johtaja Mauri Hintikka kertoo yrityskaupan lupaavan kasvua painotalolleen:
— Pienikin osa Savonlinnan Liikepainatuksen asiakastöiden siirtymisestä tänne
meille tietää noin kolmanneksen kasvua liikevaihtoomme. Se on paljon näinä aikoina. Olemme palkanneet vastikään uusia työntekijöitä ja suunnitelmissa on ainakin yhden uuden painajan haku lähiaikoina, Hintikka kertoo.
LaserMedia Oy:lle uudet laitteet tuovat lisäkapasiteettiä entisestään monipuoliseen tuotantoon. Uudistettu laitekanta antaa lisäpotkua nykyiseen tuotantomäärään reilusti kolmanneksen. Myös erikoispainatustöiden repertuaari kasvoi entistä yksilöllisempien, käsityömäisten painotyön mahdollistavien laitekauppojen myötä.
— Erityisesti erilaisten lehtien, vihkosten ja muiden isompien painatustöiden
tuottamiskykymme kasvoi ja voimme vielä aikaisempaa paremmin palvella suuria yhteisöjä ja yrityksiä, Hintikka kertoo.
Kokonaisvaltaisten ja monipuolisten painatuspalvelujen lisäksi LaserMedia Oy:ltä
tarjoaa myös graafista suunnittelua ja taittotöitä painotekniikan tuntevien
graafikoiden ammattitaidolla.
Kotisivu: http://www.lasermedia.fi