![]() |
IN ENGLISH | PALAUTE | SIVUKARTTA | |
07.05.2010
Sanomalehtien Liitto on palkinnut viime vuoden parhaita sanomalehtijuttuja ja
-sivuja kahdessa eri kilpailussa. Paras juttu- ja Parhaat sivut -kilpailun palkinnot jaettiin Sanomalehtien Liiton kevätseminaarissa Mikkelissä 6. toukokuuta.
Juttukilpailun päivittäisuutisten sarjassa palkittiin parhaana Österbottens Tidningin toimittajan Denise Lindellin uutinen "Pedofilskandal skakar laestadianer". Ajattomien juttujen sarjan voitti Aamulehden Marjaana Karhunkorven kirjoittama tarina "Isäkarhu". Kilpailuun osallistui kaikkiaan 180 juttua.
Parhaat sivut -kilpailuun osallistui 205 sivua ja sivukokonaisuutta. Sivuja palkittiin kahdessa sarjassa, molemmissa kahdessa eri kokoluokassa. Toisessa sarjassa kilpailivat etusivut ja uutispremit ja toisessa featuresivut. Sivut jaettiin lehden levikin mukaisesti joko alle tai yli 12 000 kappaleen sarjaan.
Etusivujen ja uutispremien voitot menivät Savon Sanomille ja Västra Nylandille. Parhaat featuresivustot oli isoissa lehdissä Hufvudstadsbladetilla. Pienten lehtien sarjassa ykköspalkintoa ei jaettu, mutta jaetulle toiselle sijalle sijoittuivat Sisä-Suomen Lehti ja Västra Nyland.
Kilpailun tuomareina toimivat alan asiantuntijoista kootut raadit, jotka eivät saaneet arvioida ja äänestää omia lehtiään.
Paras juttu-, Parhaat sivut- ja Vuoden paikallislehtikilpailun parhaimmistosta kootaan Vuoden parhaat 2010 -kirja, joka ilmestyy toukokuun aikana.
Kotisivu: http://www.sanomalehdet.fi