![]() |
IN ENGLISH | PALAUTE | SIVUKARTTA | |
27.04.2010
Fujifilm on liittänyt XMF-työnkulkujärjestelmäänsä nyt myös sähköisen kaupankäynnin mahdollistavan web2print-sovelluksen. Sovelluksen ansiosta yhtiö voi tukea tavoitteidensa mukaisesti painoja niin offset- kuin digitaalisen painotuotantoympäristön hallinnassa. Fujifilmin filosofiana on tarjota parhaat mahdolliset ratkaisut asiakkailleen ja siinä on onnistuttu XMF-työnkulku-
järjestelmässä avoimen, aidon JDF/PDF-arkkitehtuurin ansiosta. Nyt järjestelmä tukee myös EFI Digital Storefront -ratkaisua.
Kehittyneen web2print-sovelluksen lisääminen XMF v3.0 -työnkulkujärjestelmään merkitsee muiden, hiljattain julkistettujen ominaisuuksien ohella sitä, että XMF on nyt yksi monipuolisimmista työnkulun alustoista integroidun tuotannon hallintaa varten. Järjestelmän tuottavuus on korkea aidon PDF-arkkitehtuurin ja kattavien ominaisuuksien ansiosta. Näihin kuuluvat esimerkiksi sisäänrakennettu aineistojen etähallinta, 3D-näyttövedoksen katselumahdollisuus ja nyt web2print.
Fujin merkittävin ensiesittely Ipexissa on Fuji Jet Press 720. Kyseessä on uusi mustesuihkutekniikkaan perustuva B2-formaattinen digitaalinen arkkipainokone, joka toimii Fujifilm Dimatixin kehittämällä Samba-mustesuihkuteknologialla.
Painokone on suunniteltu 2 000—5 000 arkin painoksiin, joita on n. 70 % painotöistä. Esittelykoneen formaatti on B2, mutta Dimatixin "Samba"-teknologialla ei ole kokorajoitusta.
Uudessa Jet Press -painokoneessa voidaan käyttää normaaleja arkkioffsetiin soveltuvia papereita ja sen painolaatu on verrattavissa offsetlaatuun.
XMF 3.0 työnkulkuohjelmiston uudet lisäominaisuudet vastaavat nykypäivän integroidun tuotannon vaatimuksia. Siinä on parempi automaatio, 3D-vedostus, kehittynyt käyttöliittymä sekä nettiselaimella toimiva etävedostus. Kun värinhallinta paranee entisestään, säästetään myös painoväreissä. XMF 3.0 on suunniteltu täyttämään myös web-offsetin erityisvaatimukset.
XMF Remote web-portaalilla asiakkaat ovat läheisessä vuorovaikutuksessa painoon ja reproon. Yhdessä voidaan tarkastella "virtuaalisia" 3D-vedoksia.
"XMF on ensimmäinen pre-median työnkulku, joka tarjosi 3D-vedokset heti kun se esiteltiin vuonna 2004. Siitä lähtien olemme asiakkaiden kanssa kehittäneet tätä toimintoa edelleen. Nyt lanseerattava versio-3.0 liittää digitaalisen ja offsettyönkulun saumattomasti yhteen", Fujilta kerrotaan.
Fuji laajentaa laite- ja materiaalitarjontansa myös flexo-painoille. Ipex-messuilla esitellään suorakaiverrustekniikkaan perustuvat flexo-tulostimet sekä siihen soveltuva fotopolymeerikalvoinen materiaali. Tällöin päästään täysin digitaaliseen flexo-levyn tuotantoon, koska maskikalvoa ja UV-valotusta ei enää tarvita.
Uusi Acuity Advance HighSpeed -suurkoko-UV-mustesuihkutulostin esitellään Ipexissa. Kyseessä on 2. sukupolven tehokas Acuity-sarjan tulostin. Acuity-tulostin on kaikki laatuvaatimukset täyttävä UV-tasomalli. Advance HS -tulostimen teho on kaksinkertaistunut uudistetun tulostuspään ansiosta.
Valokuvamaisella laadulla tulostin tulostaa jopa 40 m² tunnissa ja uudella "express"-asetuksella julisteita jopa 65 m² tunnissa. Acuityn CMYK-värisarjan lisäksi on saatavana myös valkoinen väri. Rullalta rullalle tulostus on myös saatavana, samalla kun rullalta tulostetaan voi käyttäjä ladata tasolle uutta tulostettavaa. Tulostin siirtyy automaattisesti tulostamaan tasolle kun rullatulostus päättyy.
Lisätietoa: http://www.kta.fi