![]() |
IN ENGLISH | PALAUTE | SIVUKARTTA | |

29.06.2009
Siinä missä suuri osa Suomen taloutta yrittää hillitä talouskriisin negatiivisia vaikutuksia, on tarvepainatus yleisen trendin vastaisesti kasvussa: yhä useampi kustantamo etsii nykytilanteessa vaihtoehtoja perinteiselle kirjanvalmistukselle ja panostaa mahdollisimman alhaisen riskin tarvepainatukseen. Kasvava määrä kirjanimikkeitä ei näin ollen ole valmiina kirjahyllyssä, vaan ne painetaan ja toimitetaan vasta tilauksesta.
USA:ssa tarvepainatus (Print on Demand) on nykyään arkipäivää: amerikkalaisen alan tiedostuspalvelun Bowkerin hiljattain julkaistun tilaston mukaan uusien On-Demand-nimekkeiden määrä (285 400) oli viime vuonna ensi kertaa korkeampi kuin perinteisellä tavalla painettujen kirjauutuuksien (275 200). Näiden nimikkeiden lukumäärä laski 3 %, kun taas tarvepainatettujen kirjojen lukumäärä kasvoi yli kaksinkertaiseksi (vuonna 2007 123 300). Vuosien 2004 ja 2008 välillä On-Demand-nimikkeiden määrän kasvu oli jopa 1300 %. Kehityksen taustalla ovat toisaalta kirjamarkkinoiden rakenteelliset muutokset (mm. vuosittain ilmestyvien uusien nimikkeiden kasvava määrä, painosten keskimääräinen pieneneminen, elektronisten sisältöjen merkityksen kasvu), ja toisaalta tämän hetkinen talouskriisi, joka osaltaan nopeuttaa perinteisellä tavalla tuotettujen kirjojen määrän pienenemistä. Tämä trendi on näkyvissä myös Saksan markkinoilla: "Kustantamot ja kirjailijat etsivät kasvavassa määrin mahdollisuuksia välttää klassiseen painokseen liittyvät taloudelliset riskit", vahvistaa BoD:n (Books on Demand GmbH) toimitusjohtaja Dr. Moritz Hagenmüller. Yritys tallentaa kaikki nimikkeensä digitaalisesti ja painaa ja lähettää ne 24 tunnin sisällä tilauksesta. Luvut puhuvat puolestaan: kahden vuoden sisällä BoD-nimikkeiden määrä on kuusinkertaistunut, nousten 17 000:sta vuonna 2006 yli 100 000 nimikkeeseen viime vuonna.
Tarvepainatus on houkutteleva vaihtoehto useammasta syystä: kustantamot eivät vain vältä painoksen rahoitusriskejä ja säästä varastointi-, hallinta- ja ylijäämä-
kappaleiden makulointikuluja, vaan saavuttavat myös uusia tulonlähteitä: "Tarvepainatuksen ansioista kustantamot voivat tarjota koko kustannusohjel-
mansa murto-osalla kustannuksista. Laaja kustannusohjelma, niin kutsuttu 'long tail', antaa kustantamoille erinomaisen mahdollisuuden lisämyyntiin ja liike-
vaihdon kasvuun", toteaa Hagenmüller. Lisäksi lukuisat kustantamot digitalisoivat loppuun myytyjä nimikkeitä, jolloin ne ovat tarvepainatuksen ansioista taas saatavilla. Näin kustantamot voivat säilyttää monipuolisen kustannusohjelmansa ja selkiyttää kustannusprofiiliaan.
BoD tarjoaa digitaalisen julkaisumahdollisuuden ansiosta ammattitaitoisia valmistus- ja myyntipalveluita kustantamoille, kirjailijoille ja muille sisällön-
tarjoajille. BoD-kirjoja, joiden toteutus sisältää välityksen kirjakauppoihin, voidaan myydä kaikissa suomalaisissa kirjakaupoissa sekä tärkeimmissä verkkokirjakaupoissa kuten suomalainen.com, bookplus.fi ja adlibris.com.
Kotisivu:
http://www.bod.fi
http://www.bod.de